Hypättiin metsään heti aamusta, ennen sadetta ja muita ihmisiä. Sade pysyi poissa, mutta porukkaa lappas ihmeen paljon, ilmeisesti joku muukin arveli lenkkeilevänsä ennen sadetta.
Saatiin siis n. kahdeksan kertaa häiriöharjoittelua ja Tuikku suoriutui niistä todella hyvin.

Ilma oli helteinen, joten kieltä oli hyvä välillä tuulettaa, jaksaa sitten taas painella
Takaa-ajo leikki on Tuikun mielestä huippu kivaa
Ei haittaa vaikka saalistaja saa kiinni
Saaliista syödään vain vähän, että leikki voi jatkua ![]()
Oliskos taas takaa-ajo leikin aika ![]()
Tarkkana, ettei vaan jotain jää huomaamatta
Mitäs tuolla
Laumahenkeä
Ensimmäinen, vaan sitäkin leveämpi, hymykuva
Arkistot
Vappuheilat
Tuikku ja Enska sai eilenkin metsälenkin, joten tänään Tuikku ei yrittänyt juurikaan painia Pilvin kanssa. Kaikki turha häslääminen jää pois, kun liikuntaa saa tarpeeksi.
Kaiken mukavan kehityksen lisäksi huomaan, että palikat alkaa pikkukoiralla loksahtaa pikku hiljaa paikoilleen. Tänään kaikki kolme istui paikalla (Tuikulla varulta hihna kaulassa), kun naapuripariskunta ohitti meidät aivan vierestä. Kiitos hyvien makupalojen sekä hyvin motivoituneen istumisen ja onneksi Enska (tapansa mukaan) elekielellä ilmoitti tulijat jo hyvissä ajoin.
Näitä hyviä onnistumisia vielä lisää varmuuden saamiseksi tällä erittäin nopealle, uteliaalle ja erittäin sosiaaliselle pikkukoiralle.
Ovikellon soidessa istui myös aivan rauhallisena paikallaan Enskan kanssa. Jossain vaiheessa, toivon mukaan, saan siirrettyä saman nouto-puolelle ![]()
Kevät on ihmettelyn aikaa
Hajujen ihmeellinen maailma
Enska ja Pilvi olivat läträämässä oitis lammikossa, joten siellä oli mukana tietty Tuikku
Pilvistä oli mukavaa viettää pentuvapaata aikaa
Enska on tyytyväinen kun on saanut Tuikusta ihailevan kaverin
Kevät tuli, lumi suli, puro sanoi puli puli
Tuikulla on paljon ihmettelemistä edessään, lumeton metsä hajuineen, vesi jossa uidaan …
Ehti sentään yhden hiiren saalistaa ja syödä.
Enska heitti samantien talviturkin lätäkössä
Eilen vein koirat parissa satsissa, nyt Enska pääsi Tuikun mukaan. Tuikku nauttii Enskan kanssa lenkkeilystä – saa juosta sydämensä kyllyydestä ja riemusta.
Ja kyllä juokseekin, aivan kuten Enskakin ![]()
Paikkapaikoin lumi oli sulanut. Tuikku odottaa Enskaa
Sieltähän se Enska vauhdilla tuli ja koki yllätyshyökkäyksen.
Kerrankin Tuikku erkani sen verran kauas, että sain yhteisen pilli-luoksetulon ![]()
Tuikku kerjää huomiota Enskalta
Huisin kivaa
Tuikun perusolotila, vauhdikas, iloinen, vauhdikas, iloinen ![]()
Ja utelias
Katoa!
Kerrankin sopivan kokoinen kepukka, molemmille
Aurinkoinen sää ei ole tae kuvien onnistumisista, tuli taas todettua.
Saatiin sentäs kaksi oikein hyvin onnistunutta paikalla istumista häiriön alla, koirien ohittaessa sekä yksi onnistunut luoksetulo ihmisestä välittämättä. Enska on tässä hyvä opettaja. Koputtaa puuta, kop! kop!. Enskakin on pari kertaa karannut Tuikun aikaan toisen koiran perään, molemmilla juoksut. Pääsi neljä ja puoli vuotta puhtailla papereilla. Koiraan ei voi koskaan luottaa.
Yleensä metsässä ei ketään ole vastaan tullut, mutta nyt lähettiin myöhemmin ja aikaa vierähti enemmän.
Alkumetritkin metsänlaitaan sujuivat yllättävän hyvin, molemmat istuivat ja odottivat lupaa irtiottoon
Ja sitten viimeinen todistus siitä, että Tuikku oppii nopeasti sen mistä se hyötyy. Olen koko sen pentuajan hokenut sen pissatessa “pisu, pisu, hiiieeeeno pisu…”
Nyt kun vien sitä useimmin pelkälle pikapisulle, niin hoen “pisu” jaTuikku katsoo mua ihan hölmönä. Kunnes. Älysin tänä aamuna palkata sen pissaamisesta. Ja kappas.
Iltapisulla se muisti hyvin miksi “pisu” kannattaa.
Helpottaa huomattavasti koirien pikapissatusta, kun kaikki lirauttavat käskystä.
Iltalenkillä oli mukana pentuajan herkkua, paistettua kanaa. Edes ovella vastaan tullut naapuri ei saanut Tuikun katsekontaktia herpaantumaan ja se on paljon se ![]()
Istumista työstetään. Ihan kunnolla yllätyin, kun Tuikku istui (odotti lupaa/palkkaa) niin tomerasti ennen oven avaamista ja napitti keskittyneenä minuun.
Nyt sitten haalin lihaisten makupalojen ohjeita, ettei makupalat pääse yllättäin loppumaan.
Tiuhti ja Viuhti
Nyt ne sitten vetävät köyttä/sukkaa/lelua tuon tuosta.
Viuhti viuhahtaa nojatuolin tai rahin alle saadakseen hyvitystä kokoerosta
Sieltä on hyvä antaa täysi vastus.
Matot ja kaikki liikkuva kalusto vaihtaa paikkaa, kun sielunveljet joikaa ja rokkaa. Olo on kuin sirkuksessa ja me pellet katsellaan huvittuneena.
Taisteluhalua ja saalisviettiä löytyy pikkulikasta ihan myytäväksi asti.
Tuikun mielestä ainoa lähtötapa liikkuvan perään on ampaista kuin tykin suusta. Onneksi eilen oli napakasti hihna, kun sorsapariskunta oli oikasemassa metsästä lähitalon pihalle. Vähintään kolme tassua oli ilmassa heti, kun se hoksas linnut.
Maassa lentelevät lehdet saavat saman aikaan. Miten nopeasti se saa pupun kiinni, en halua edes ajatella. Vauhti nimittäin senkus kasvaa, alkumatkasta Tuikku päästelee löysät pois painelemalla kahdeksikkoa sellaista vauhtia, ettei silmä mukana pysy ja silloin on muutenkin paras suojautua puun kupeeseen.
Tuikku oppii nopeasti kaiken mistä se hyötyy, istumisen opettaminen on alkumetreillä. Jos mielenkiintoisempaa on näköpiirissä, niin ei puhettakaan. Kovempi komentaminen ei tähän tyttöön uppoa, periksi ei voi sille antaa. Aikamoisen rämäpää pentu.
Laitoin Tuikun istumaan ja nahkahanskan suuhun ja sanoin “tuo”. Sekin jo sai innon niin piukeelle, kun se suussa pitäminen/kantaminen saa sen aina kotonakin kaksinkerroin mutkalle onnesta.
Miten sitä unohtaakaan tuon pentuajan, nyt on laitettava kaikki muistiin.
Enska kouluttaa
Ihana ilma kun hanget kestivät, harvinaista herkkua. Herkkua ei ollut ylipirteä riekkuva pentu, mutta onneksi Enska pani pennun järjestykseen.
Pikakiitäjä
Kantavalla hangella on hyvä päästellä
Kunhan pitää mielessä porsastellessa, ettei Enskalta karkuun pääse
Enska pysyy valppaana, milloin puututtava peliin
Viuh ja viuh
VauhtiVeikko ja VauhtiMimmi
Tuikku osaa jo hypätä sivuun
Välillä lumipöllyää kun pentua on muistutettava kuolevaisuudesta
Enska tykkää vauhdikkaasta Tuikusta
Kotonakin on hyvä muistuttaa ensin kuka on alin
Sen jälkeen voi antaa pusun
Ja tarjota yhteistä lelua leikittäväksi