Arkistot

Pentutreffit

Isot kiitokset kasvattajille Riinalle ja Pasille sekä pentujen isän omistajille Maijalle ja Mikalle, oli aivan ihana päivä :D
Aluksi Maija ja Mika opasti pennun koulutuksessa, saimme myös erittäin hyviä vinkkejä.
Ohjelmassa myös mm. kanin laahausjälki, uimista ja lopuksi pennut saivat leikkiä.
Päivä hurahti joutuisasti tosi mukavassa seurassa, päivä oli varsin kolea mutta tunnelma innostunut ja lämmin
Pokkarin tehot eivät riittäneet sateiseen päivään, mutta muutaman kuvan onneksi sain muistoksi


Tuikun ensimmäinen uinti vesinoudolla :D
Siskokset saivat damit suuhunsa ja vetivät onnellisina, ihan luvan kanssa, rallia ympäri pihaa :D

Kevät tuli, lumi suli, puro sanoi puli puli

Tuikulla on paljon ihmettelemistä edessään, lumeton metsä hajuineen, vesi jossa uidaan …
Ehti sentään yhden hiiren saalistaa ja syödä.
Enska heitti samantien talviturkin lätäkössä
Eilen vein koirat parissa satsissa, nyt Enska pääsi Tuikun mukaan. Tuikku nauttii Enskan kanssa lenkkeilystä – saa juosta sydämensä kyllyydestä ja riemusta.
Ja kyllä juokseekin, aivan kuten Enskakin :D
Paikkapaikoin lumi oli sulanut. Tuikku odottaa Enskaa
Sieltähän se Enska vauhdilla tuli ja koki yllätyshyökkäyksen.
Kerrankin Tuikku erkani sen verran kauas, että sain yhteisen pilli-luoksetulon :D
Tuikku kerjää huomiota Enskalta
Huisin kivaa
Tuikun perusolotila, vauhdikas, iloinen, vauhdikas, iloinen :D
Ja utelias
Katoa!
Kerrankin sopivan kokoinen kepukka, molemmille :D

Aurinkoinen sää ei ole tae kuvien onnistumisista, tuli taas todettua.
Saatiin sentäs kaksi oikein hyvin onnistunutta paikalla istumista häiriön alla, koirien ohittaessa sekä yksi onnistunut luoksetulo ihmisestä välittämättä. Enska on tässä hyvä opettaja. Koputtaa puuta, kop! kop!. Enskakin on pari kertaa karannut Tuikun aikaan toisen koiran perään, molemmilla juoksut. Pääsi neljä ja puoli vuotta puhtailla papereilla. Koiraan ei voi koskaan luottaa.
Yleensä metsässä ei ketään ole vastaan tullut, mutta nyt lähettiin myöhemmin ja aikaa vierähti enemmän.
Alkumetritkin metsänlaitaan sujuivat yllättävän hyvin, molemmat istuivat ja odottivat lupaa irtiottoon :D

Ja sitten viimeinen todistus siitä, että Tuikku oppii nopeasti sen mistä se hyötyy. Olen koko sen pentuajan hokenut sen pissatessa “pisu, pisu, hiiieeeeno pisu…”
Nyt kun vien sitä useimmin pelkälle pikapisulle, niin hoen “pisu” jaTuikku katsoo mua ihan hölmönä. Kunnes. Älysin tänä aamuna palkata sen pissaamisesta. Ja kappas.
Iltapisulla se muisti hyvin miksi “pisu” kannattaa.
Helpottaa huomattavasti koirien pikapissatusta, kun kaikki lirauttavat käskystä.
Iltalenkillä oli mukana pentuajan herkkua, paistettua kanaa. Edes ovella vastaan tullut naapuri ei saanut Tuikun katsekontaktia herpaantumaan ja se on paljon se ;)
Istumista työstetään. Ihan kunnolla yllätyin, kun Tuikku istui (odotti lupaa/palkkaa) niin tomerasti ennen oven avaamista  ja napitti keskittyneenä minuun.
Nyt sitten haalin lihaisten makupalojen ohjeita, ettei makupalat pääse yllättäin loppumaan.

Tuikku 6 kk

Ikää puoli vuotta, painoa 16,8 kg eikä taida aikuisiässä paljoa yli 20 kilon painaa. Onneksi.
Metsälenkillä paukkas sellasella vauhdilla suoraan mun jalkaan, että ärrälaulu soraäänillä raikui.
Sapuskan tulo rajoittuu tästä lähtien aamuun ja iltaan. Veikkaan, että superhyperahne Tuikku tulee olemaan äärimmäisen pettynyt.
Täysin sisäsiisti ei ole, mutta vaikuttais ettei siihen kauan mene.
Älyttömän malttamaton, kun tietää pääsevänsä Enskan kanssa metsään riehumaan. Meiltä metsänreunaan menee normaalisti muutama minuutti, mutta “mulle-tässä-nyt-ja-heti” neitokaisen koulutus vie nyt kymmenisen minuuttia. Yksi askel ja pysähdys tyylillä. Saas nähdä milloin oppii, onpahan samalla hyvät malttitreenit. Joka kerta vaikeutan, nyt ei riitä että kävelee nätisti, vaan on istuttava ennen kuin otan hihnan ja vielä senkin jälkeen odotetaan lupaa. Luvan jälkeen yksikään jalka ei ole maassa sekunttia kauampaa :D

Istu
Vauhti löytyy opettamatta
Välillä kasvatetaan malttia
Kaverikoirat laittaa vauhtia kinttuihin ulkona. Jos Enska menee menojaan, niin Tuikku iskee Pilviin kiinni. Mikäs siinä jos ulkona reuhuavat, mutta kun se sama jatkuu sisälläkin. Mistä niillä tuota energiaa riittää ;)
On tu

Enska kouluttaa

Ihana ilma kun hanget kestivät, harvinaista herkkua. Herkkua ei ollut ylipirteä riekkuva pentu, mutta onneksi Enska pani pennun järjestykseen.
Pikakiitäjä
Kantavalla hangella on hyvä päästellä
Kunhan pitää mielessä porsastellessa, ettei Enskalta karkuun pääse
Enska pysyy valppaana, milloin puututtava peliin
Viuh ja viuh
VauhtiVeikko ja VauhtiMimmi
Tuikku osaa jo hypätä sivuun
Välillä lumipöllyää kun pentua on muistutettava kuolevaisuudesta
Enska tykkää vauhdikkaasta Tuikusta
Kotonakin on hyvä muistuttaa ensin kuka on alin
Sen jälkeen voi antaa pusun
Ja tarjota yhteistä lelua leikittäväksi

Mistä on riekkupeput tehty

Meillä niitä on kolme kappaletta. Vanhin ei enää jaksa, mutta tuntee vanhat tapansa nahoissaan
Pieni hetki alkumatkasta menee rattoisasti
Kunnes riekku alkaa
Enska saapuu apuun “Jätät MUN äippylin rauhaan!”
Heti kun Enska on muualla alkaa..
Porsastelu
Vanhus nurin
Näkyykö Enskaa. Ei..
Jotain muuta pikkukoiraa jo hirvittäis
Mitäs irvistelet
Ehkä on parasta poistua
Palatakseen taas asiaan
Saalistaja
Syön sut
Työvoitto
Kuules IPANA! Keppi on mun
Usko jo! Tämäkin on MUN!
Painitaanko?
Turkasen ipana!
Rupeetko isottelee?
Lupaan on kilttipikkupiltti.. ainakin vähän aikaa
Äkkiä karkuun
Seuraa johtajaa
Mihin kiire?
Hengähdystauko
Tuumaustauko
Ja poseeraustauko